
Nuutti-gallerian logo on vielä osittain käytössä

Galleriaa rakennettiin
kesällä 2000

Gallerian ja ensimmäisen
näyttelyn avajaiset 23.9.2000. Tuula ja Aki Pyykkö tuovat
tervehdyksen isäntäväelle - mukana myös Edil.

Avajaisyleisöä
23.9.2000

Galleria ensimmäisen rakennusvaiheen jälkeen
kesällä 2001

Anatoli Sergienko ja Ivan Voron maalasivat kotimuseon ja
kesägallerian ovet

Gallerian pääty uuden osan valmistumisen jälkeen
talvella 2003
|
|

Nuutti-galleria
2000 - 2005
Nuutti-gallerian
toiminta alkoi syksyllä 2000 juuri valmistuneessa yksihuoneisessa
galleriarakennuksessa. Seuraavina vuosina taidetilat laajenivat,
galleriaan rakennettiin toinen huone ja myös yläkertaan
tehtiin lisätilaa. Viereinen lato, aittakamari ja
kesällä 2005 jopa pihalla oleva maakellari muuttuivat
näyttelytiloiksi. Ulkona piha sai veistoksia ja kesällä
2004 avattiin taidepolku, joka kiertyi pihasta lähelle rantaa ja
palasi sitten takaisin. Kesinä 2003 ja 2004 järjestettiin
konsertteja ja muita oheistapahtumia. Kesällä 2005 gallerian
isäntäväki järjesti 12 taiteilijansa näyttelyn
Prahassa Galerie Scarabeuksessa.
Galleriassa toimi kahvio
alusta alkaen. Maatilan vanhaa tavaraa pantiin esille kotimuseoon.
Takapihalle tehtiin aitaukset lampaille ja hanhille. Kanikopissa
vilistivät valkoiset kaniveljekset. Lasten iloksi tehtiin
labyrintti, maahan asetettiin hyppypölkyt, rumpuputki toimi
karusellina. Veneilijöille rakennettiin iso laituri.
Nuutti-galleria tarjosi myös omaa venettään ja
kanoottiaan kävijöiden käyttöön.
Nuutti-galleria kasvoi
näin ulos pelkästä galleriatoiminnasta. Tuli aika
arvioida toimintaa uudelleen, muuttaa nimi Taide-Nuuttilaksi, vaihtaa
opasteet maatilatalouden mustista kylteistä sinisiin
nähtävyys-kyltteihin, asettautua isompiin puitteisiin.

Sukua
avajaisissa 23.9.2000 Vasemmalta Liisa Lahti-Nuuttila, Aila Vaali,
Valma Lahti-Nuuttila, Antti Lahti-Nuuttila, Pekka Räty, Anneli
Räty-Penttinen
Nuutti
Gallery
Nuutti Gallery started in
Autumn 2000 in one room building which was built during the Summer. In
2003 the building was enlargened. Also old barns were taken in use in
art exhibitions as well as the yard.
In 2001 and 2002 exhibitions were arranged also in Winter but later
only in Summer time. In 2003 and 2004 Nuutti Gallery had many kinds of
happenings. Underneath is a list of exhibitions and you can see some
photos about each of them if you click the exhibition name which is
only in Finnish.
You can also read more about happenings clicking the title.
Näyttelyt - Exhibitions
Seuraavassa on lueteltu
Nuutti-gallerian näyttelyt paria talviajan näyttelyä
lukuunottamatta. Voit klikkaamalla avata muutaman kuvan kustakin
näyttelystä. Valitettavasti gallerian ensimmäisistä
näyttelyistä on talletettu vain vähän kuvia.
1. Avajaisnäyttely,
Ivan Voron ym. 23.9. - 31.10.2000
2. Iloinen näyttely, Outi Kuopio ja Merja
Salmela 19.11.2000 - 15.1.2001
3. Tarinoita, Tuija Suutari
ja Paula Nurminen 11.2. - 30.3.2001
4. Piirileikki, Alexander Harlamov, Vadim Izmailov ja
Alexei Kuznetsov 15.4. - 27.5.2001
5. Väriä,
lasia, rautaa, Eija-Liisa Löyttyniemi, Reima Maaronen ja
Markku Rämö 3.6. - 15.7.2001
6. Elämyksellinen
aikamatka, Heikki Halonen ja Olli Räty 21.7.
- 31.8.2001
7. Valman
visiot, Valma Lahti-Nuuttila 16.2.
- 3.4.2002
8. Ihminen luonnossa - Luonto
ihmisessä, Paula Nurminen 6.4. - 29.5.2002
9. Alkukesän 2002
näyttely Hannu Lahtinen, Reima Maaronen, Alexei Kuznetsov
ym 1.6. - 10.7..
10. Loppukesän 2002
näyttely Silja Talikka-Lahtinen 15.7. - 31.8.
11. Kesä 2003, noin
20 taiteilijaa 1.6. - 31.8.
12. Kesä 2004, taiteilijapariskunta
Satu Syrjänen ja Lars Holmström ja yli 20 muuta taiteilijaa
1.6. - 31.8.
13. Kesä 2005,
taiteilijapariskunnat Virve Lilja ja Ilkka Virtanen sekä
Päivi Somppi ja Tuukka Peltonen sekä noin 20 muuta
taiteilijaa 1.6. - 31.8.
Tapahtumat - Happenings
Nuutti-gallerian vuosiin
mahtuu monenlaisia tapahtumia, joista keskeisimpiä on kuvattu tapahtumat-sivulla.
|
|